Hullun hommaa

8.9.2011
























Inhoan ylimääräistä roinaa. Kurkistus kellariin paljastaa, että omistan sitä kuitenkin älyttömän määrän. Etenkin vaatteita. Mihin ihmeeseen ihminen tarvitsee 15 valkoista ja 15 mustaa toppia? Puhumattakaan niistä turkooseista jne jne!  

Viimeaikaisen blogihiljaisuuden syy onkin pitkälti roinassa. Kirpputorille menevässä roinassa. Olen pessyt ja puunannut, silittänyt ja pakannut, hinnoitellut ja roudannut kaiken liikenevän ajan. Vielä kun malttaisin jättää kaikki vastaan tulevat aarteet muiden riesaksi. Mutta kun ei. Kyllähän tällainen kirppukauppias tarvitsee uuden puhelimen, pankin ja salkun. Oikea bisnesnainen! Hah. Hullun hommaa sanoo, siippa. Tavoistani poiketen ymmärrän kerrankin pitää suuni kiinni - myöntymisen merkiksi.

9 kommenttia:

  1. Voi, kuulostaa erittäin tutulta! Viimeksi tänään tunsin tavarapaljoudesta johtuvaa ahdistusta. Vaikka olen paljon vähentänyt hankkimista ja roudannut osaa kirpputorille, tuntuu silti välillä musertavalta. Entä jos keskittyis vaan a)kirjoihin b)elokuviin c)vaatteisiin d)kosmetiikkaan e)ruokaan ja f)matkusteluun... ettei enää ostais niitä kaikkia ihania esineitä joita vastaan tulee? Ja meidän perheessä molemmat keräilee! Ja tyttäriin on hiukan tarttunut sama vimma, joten heidän nuorten naisten kodeissaan on sama ongelma... :)
    P.S. Sulla näkyy olevan söpö suomen puhelinteollisuuden 30-luvun bakeliittipuhelin! Mulla on niitä myös... ;D

    VastaaPoista
  2. Todellakin tarvitsee! :D
    ❤ Mulla pomppas sydän kun katsoin tota puhelinta...mammalla oli samanlainen. Numero oli ensimmäinen jonka muksuna opetellut ulkoa ja muistan sen vielä unissakin. Ainakin puolet puhelinnumerostakin stemmaa...en saa selvää lopuista-mitkä ne ovat?!?

    VastaaPoista
  3. Voi että mulla on ollu sua ikävä! <3 Voi mä ymmärrän ton roina inhon. Ihan samaa olen täällä tuskaillut ja just eilen hain 350 € puhdasta rahaa jotka tienasin roinalla ;) Vielä on paljon pois pantavaa! Mä tosiaan vihaan roinaa ja sitä löytyy sieltä ja täältä :/ Terkkuja sinne! Jatketaan röijjaamista ;)

    VastaaPoista
  4. Valkoisia toppeja ei voi olla liikaa, eikä mustia.

    Itsekin täällä olen jo 2 säkillistä ja 2 muovikassillista vaatteita ja kenkiä kasaillut menemään SPR:lle. Lisäksi lasten kirpparille on menossa 3 säkillistä tavaraa. Jee, ei tartte miettiä mihin aikansa käyttää.

    Mutta hei, aika löydöt olet tehnyt! Kyllähän nyt tollaisen puhelimen, salkun tai elefantin saa hamstrata. Eihän ne ole vaatteita. Sitäpaitsi, harmitus olis kuitenkin tullut, jos olisit ne ostamatta jättänyt. :)

    VastaaPoista
  5. Heippa! Löysin KAUNIISEEN blogiisi,ihanaa! kirjauduinkin lukijaksi.

    VastaaPoista
  6. Thilda; Sukuvika :)

    Nanainen; Numero on 785481. Osuiko?

    Riikka; Oli muitakin värejä, mutta maltoin mieleni.

    JohannaK; Voi kun kiva kuulla, että joku kaipaa. Ja onpas sinulla kauppa käynyt hyvin! Hienoa!

    Minna-Leena; Olet ihan oikeassa. Saa hamstrata jos löytää mieluisen.

    Riitta Sinikka; Mukavaa, että tulit uudeksi lukijaksi. Kiitos.

    VastaaPoista
  7. Paljonko tuosta norsu säästölippaasta pulitit?

    VastaaPoista
  8. Anonyymi; Kaksi norsua yhteensä 1€.

    VastaaPoista